Kausi 2022 retrona

Anna Kareninan tuttua alkua mukaillen: Kaikki onnistuneet kaudet ovat toistensa kaltaisia, jokainen epäonninen kausi epäonnistuu omalla tavallaan. Pellavanviljelykokeilumme kasvukautena 2022 oli  haasteita täynnä, mikä tietysti harmitti mutta samalla antoi valtavasti oppia ja pisti innovoimaan.

Olen pitkin kautta kertonut uutisia ja jakanut kuvia Twitterissä, mutta reflektoin tässä nyt koko kautta vähän pidemmän kaavan kautta, toivottavasti lukijallekin inspiraatioksi. 

Ensimmäiset siemenet (pun intended) haasteille oli tietysti kylvetty jo edellisenä vuonna. Vuosi 2021 oli kuiva kautta Euroopan, ja siementen tuotanto jäi vähäiseksi. Onneksi siemententuottajamme on jostain syystä ottanut sydämen asiakseen auttaa pientä projektiamme, ja varastojen vähyydestä huolimatta lupasivat meille pienen erän. Tilasin 500 kg erän vuodenvaihteessa Terre de Lin’iltä tietämättä vielä mihin ne tultaisiin kylvämään. Pääviljelyalueilla Ranskassa kylvetään jo maaliskuussa, joten näistä luvatuista siemenistä oli pidettävä kiinni ennen kuin menisivät muualle. Edellisvuoden viljelijöillä ei ollut soveltuvaa lohkoa, joten uusia oli etsittävä. Erä riittäisi n 4 hehtaarin alaan, ja olin luottavainen että sellainen lohko tai pari pienempää löytyisi – luomuna tottakai.

Viljelijältä vaadittaisiin tiettyä rohkeutta ja uteliaisuutta että uskaltaa lähteä uutta kasvia ja uusia koneita kokeilemaan, uuden yhteistyökumppanin kanssa.

Tällaisia rohkeita viljelijöitä löytyi lopulta kaksi, lähellä toisiaan Hollolassa Kanta-Hämeessä. Häme on perinteistä pellavanviljelyseutua, ja löytyypä Hollolasta myös hieno pellavatehdasmuseo, Hankalan Pellavaloukku. Mikä parempi paikka siis tuoda pellavaa takaisin pelloille!

Niipalan tila Hollolan Kirkkotiellä on innovatiivinen vihannestila, joka kehittää tilan liiketoimintaa uuteen suuntaan mm sato-osuuksien ja kokous- ja matkailutoiminnan ympärille. Myös muita yrittäjiä toimii tilan yhteydessä ja tällainen pienyrittäjien alustana ja mahdollistajana toimiminen onkin tilan isännän Mikon visiona. Tutustuin Mikkoon Painovoima ry:n kautta, jonka kanssa suunnittelimme keväällä kuitukeskustoimintaa. Tuo hanke odottaa vielä rahoitusta, mutta Mikko innostui kokeilemaan pellavaa. Pellavapelto sijoittuisi sisäänmenotien varrelle, jossa tilalla kauden aikana käyvät lukuisat vieraat pääsisivät sitä ihailemaan, ja lähdimmekin heti suunnittelemaan esittelyitä myös pellavan ympärille. 

Toinen tila löytyi Mikon vinkistä eli Huljalan Tupala pienen matkan päässä Hollolan Hämeenkoskella. Mika ja Laura Hämäläinen kasvattavat luomuviljaa ja -vihanneksia, mutta myös kyyttöjä jotka laiduntavat metsissä ja ylläpitävät näin perinteisiä biotooppeja. Tilan tuotteita ostetaan rekopiireissä pääkaupunkiseutua myöten ja aktiivinen pariskunta on tunnettu monissa yhteyksissä. Uusia kasveja on kokeiltu ennenkin, joten pellavakin kiinnosti. Typpitilanne esikasvien ja lannan levityksen vuoksi vähän mietitytti, mutta päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan. Lohkoksi valikoitui lopulta edellisvuonna viherkesantona ollut, valoisa ja tasainen lohko lähellä tilakeskusta.

Kylvämään päästiin kohtuullisen hyvissä ajoin, Niipalassa 10.5.  ja Huljalassa 20.5. Kylvö tapahtuu tavanomaisilla kylvökoneilla, tavoitteena n 140 kg / ha jossa vähän varaa äestystappioille. Molemmilla pelloilla kasvu lähti hyvin käyntiin, ja rikkaäestykset kasvun alkuvaiheessa vaikuttivat toimivan hyvin siemenrikkoihin. Niipalassa äestettiin kerran, Huljalassa kahdesti.

Kun kasvukausi eteni, alkoi Niipalassa pellon keskialueilla kasvu tyrehtyä. Tuossa kohtaa on lohkon korkein kohta, ja kenties maalajikin hiukan vaihtuu. Pituusero jossain vaiheessa kasvua oli huomattava, kymmeniä senttimetrejä jopa, mutta tasoittui kauden edetessä.

Rikkatilanne näytti pitkään hyvältä, mutta pinnan alla muhi. Hankalimmat rikat nousivat vasta kun kasvustoon ei enää voinut äkeellä mennä. Niipalassa savikka oli vahvaa osassa lohkoa, erityisesti siinä hitaasti liikkeelle lähteneessä, mutta ei vielä huolestuttavalla tasolla.

Huljalassa nousi sen sijaan hankalia lajikkeita, esim matara joka kietoutuu varsiin ja hankaloittaa korjuuta. Lisäksi ohdake pääsi ryöstäytymään juurakoista, kun näki tilaisuutensa tulleen huonosti kilpailevan lajikkeen kanssa. Rikkatilanne oli siis paljon hankalampi kuin aiempien vuosien perusteella oli ollut tiedossa. Vahva ohdake olisi vaivana korjuussa, mutta näytti siltä että olisi valloittamassa kasvuston niin että pellava ei päässyt edes kunnolla kasvamaan. Mitä kauemmin se saisi jyllätä, sitä vahvemmaksi kävisivät juuret ja sitä vaikeamman torjuntatyön edessä oltaisiin seuraavina vuosina. Päädyimme tuhoamaan noin puolet pellosta, jossa tilanne pahin. Pellavat ja ohdakkeet lähtivät maihin lautasmuokkauskoneella. Harmitti todella paljon sekä pellavasadon, että tilan puolesta joka joutuu nyt taistelemaan ohdakkeen kanssa.

Keskitimme katseet parempaan puolikkaaseen joka olikin vahvaa ja korkeaa, yli metristä kasvustoa kukkiessaan kauniisti heinäkuun alkupuolella. Olin alustavasti sopinut että nämä pellavat lähtisivät Ranskaan käsiteltäväksi, jolloin ne pitäisi saada sellaiseen kuntoon että kelpaisivat tehtaalle. (Nyhdön jälkeen teinkin vielä käsitöitä jäljelle jääneiden ohdakepesäkkeiden poistamiseksi, missä ei tietenkään normaalina vuotena olisi mitään järkeä. )

Säiden osalta tämä ei tosiaan ollut kovin tavanomainen suomalainen kesä, tai niin sopii toivoa. Sateita tuli onneksi alkukaudesta, ja selvästi pellavalla oli vettä käytettävissään. Kesän edetessä lämpötilat olivat korkeita ja sateet vähäisempiä. Niipalassa jäätiin ehkä tästä syystä, osin ehkä tiettyjen ravinteiden vähyydestä johtuen jälkeen kasvussa (viljavuusanalyysi valmistui vasta kun ei ollut enää korjattavissa) vaikka lopulta päästiin n 80 cm pituuteen. Huljalassa kasvusto oli tosiaan metristä, ja lisävesi olisi ehkä runsaan typen kaverina jopa ollut haitaksi. Selvästi nyt näkyi että painanteissa kasvusto tuleentui huomattavasti hitaammin ja haittasi osaltaan korjuuta. Lämpösummat saavutettiin kuitenkin hienosti, nyhtämään päästiin hyvissä ajoin elokuussa.

Sadonkorjuu

Pellavan sadonkorjuu on rikkatorjunnan lisäksi toinen kauden haastavista vaiheista, joka tapahtuu useassa vaiheessa ja on sääriippuvainen. Ensimmäinen vaihe on nyhtö,  jota varten on oma koneensa. Koneessa on pyörivät hihnat joiden väliin kasvustoa ajetaan, jolloin hihnat nostavat kasvin maasta pintajuurineen säilyttäen kuidun mahdollisimman pitkänä, ja asettavat ne siisteihin riveihin pellolle seuraavaa vaihetta varten.

Haasteeksi muodostui kasvuston nihkeys, jolloin se liukui hihnoissa ja joko tukki koneen tai jätti varret peltoon. Peltoon oli lähdettävä kuivana päivänä ja saatava työ tehtyä ennen illan kastetta, ja silloinkin vastaan tuli hankalia kohtia esim edellä mainituissa Huljalan painanteissa. Niipalassa nyhtö kertakaikkiaan tyssäsi siinä pellon keskikohdalla joka oli hitaammin noussut, ja toisella puolella kumpua ilmeisesti mikroilmasto oli kosteampi ja kasvusto tuleentui todella hitaasti. Jouduimme nyhtämään Niipalassa lopulta kolmessa erillisessä sessiossa ja osa jäi lopulta peltoon. Vielä on selvitettävänä kokeneempien pellavanviljelijöiden kanssa kuinka paljon tästä johtuu nimenomaan tuosta meidän vanhasta pienestä koneesta, vai onko sama nihkeysongelma edessä kaikilla koneilla.

Tämä pieni koneemme on suunniteltu alunperin pienille aloille tai esim ojanreunoja nyhtämään, joihin vaikeampi mennä isolla koneella. Etenemisnopeus ihan ilman noita tukkeutumisongelmiakin oli turhan hidas, ja koska tapahtuu traktoria peruutellen, kävi myös niskan päälle. Päätös uuden, isomman koneen hankkimisesta seuraavaa kautta varten tuli selväksi kesken korjuun.

Kun pellavat oli saatu irti ja siisteihin riveihin pellolle, alkoi seuraava sadonkorjuun vaihe eli peltoliko. Maaperän mikrobit alkaisivat sopivasti lämpöä ja vettä saatuaan hajottaa varren pektiinejä, jolloin kuitu irtoaisi helposti. Jotta tämä liotus olisi tasaista, karhoa tulisi käännellä kerran pari siihen tarkoitukseen suunnitellulla koneella. Tätä konetta ei oltu vielä ehdittykään edellisenä vuonna kokeilla – säiden lisäksi siis muutakin jännitettävää. Sama nihkeysongelma tuli eteen myös tämän koneen kanssa, ja muutenkin design tuntui olevan sellainen joka suorastaan kerjäsi tukkeutumista. Työ oli hidasta ja turhauttavaa, mutta onneksi kuski sentään sai ajella eteenpäin eikä peruutellen.. Mutta vaihtoon menee tämäkin vekotin ensi vuodeksi.

Niipalassa useassa erässä nyhdetty kasvusto tarkoitti, että kaikki vaiheet menivät eri tahtiin sen jälkeen. Kun ensimmäinen osa lohko alkoi jo olla ylilionnut, oli toinen osa vasta ihan vaiheessa. Pienelle lohkolle paalaimen kanssa meno useaan kertaan ei olisi ollut käytännöllistä, eikä aikataulutkaan lopulta sopineet joten päädyimme old-fashioned lyhteiden sitomiseen. Lyhteet kuivuivat hyvin pellolla tuulessa ja pieni lisäkuivatus kärrykuivurissa riitti varastointikosteuteen pääsyssä, vaikka lyhteiden kanssa oltiinkin käsituntuman varassa.

Huljalassa ei sadetta ei alun jälkeen sitten vähän aikaan saatukaan, monta viikkoa meni ilman pisaraakaan eli vaikka lämpöä riitti, mikrobit hibernoivat. Kun syyshallat alkoivat tulla päälle ja liko oli aivan kesken, alkoi jo huolettaa. Huolet poikivat idean, jota testaillaan nyt HAMK:n kanssa, siitä ehkä lisää myöhemmin. Onneksi sateet lopulta tulivat ja yökastekin ehkä auttoi, ja liko saatiin sellaiseen vaiheeseen että olisi aika saada tavara paaleihin.

Paalaus vaatii muuttuvakammioisen pyöröpaalaimen, ja jotta paalin purku tehtaalla olisi helppoa, kerrosten väliin tulisi syöttää narua. Onneksi hämeenkoskelaiselta urakoitsijalta löytyi paalain jossa tällainen optio oli olemassa, vaati vain virittelyä ja testailua. Ja onneksi samainen työpari eli Mika ja Aapo olivat keränneet kokemusta myös hampun paalaamisesta, sillä ilman tätä olisi voinut työ tyssätä. Jostain syystä erityisesti nihkeämpi kasvusto ajautui paalaimessa väärään paikkaan ja kuitujen kietoutuessa paalaimen akselin ympärille jouduttiin turvautumaan milloin raivoisaan kiskomiseen, milloin puukkoihin tai pyrolyysipuhdistukseen. Mitä pidemmälle iltapäivä eteni, sitä enemmän kosteus alkoi aiheuttaa ongelmia. Tässä vaiheessa oltiin kuitenkin jo syyskuun lopulla, jolloin paalauspäivien löytäminen ylipäätään oli tuurissaan. Jälkiviisaasti olisimme paalanneet sadon jo aiemmin, vaikkei liko ollut aivan valmista vielä.

Noin 40 paalia lopulta saatiin kasaan ja kuivuriin läheiselle heinätilalle. Paalit tuli jättää sopivan löyhiksi, jolloin paalikuivurin puhaltama ilma pääsisi hyvin puhaltelemaan niistä läpi. Onneksi lähtökosteus oli hyvin kohtuullinen, ja noin viikon iltapäivät riittivät kun tuloilmaa saatiin lämmitettyä.

Pellavat oli nyt lopulta saatu kuivina varastoon ja odottamaan käsittelyä, lukuunottamatta sitä noin puolikasta sadosta jota jouduttiin tuhoamaan tai jättämään peltoon. Hävikki oli siis suuri ja työtä oli enemmän kuin alun perin suunniteltiin. Saatu sato oli kuitenkin laadultaan hyvä ja kohtuullisen kokoinen jotta myös jatkojalostuksesta saadaan hyvä pilotti aikaiseksi. Sadon lisäksi tärkein tulos kaudesta oli kuitenkin kaikki ne opit ja kokemukset joita saatiin, ja niitä kertyi kaikkien haasteiden vuoksi monen vuoden edestä. Ensi kauteen lähtiessä ollaan paljon viisaampia!

Todella kiitollinen olen näille kahdelle tilalle, jotka lähtivät rohkeasti kokeiluun ja isännille Mikolle ja Mikalle joiden kanssa yhteistyö oli todella sujuvaa.

Mitä tekisin toisin seuraavana vuonna?

  • Lohkon valinta: mahdollisimman tasainen sekä maaperältään että olosuhteiltaan; yllättävän pienet erot vaikuttivat varsinkin tällaisena vuonna
  • Rikkakasvit: jos suinkin mahdollista, vielä parempi varmuus siitä ettei pellossa ole rikkaongelmaa; myös rivivälihara voisi olla hyvä olla käytettävissä
  • Koneet: tarvitaan kunnolliset, isommat koneet jos viljelyalaa halutaan yhtään kasvattaa
  • Korjuun ajankohta: paalaamaan hyvän sään vallitessa, vaikkei liko aivan valmiina

Sadonkorjuun tekniikoiden muokkaus Suomen oloihin satovarmuuden parantamiseksi olisi selkeä kehityksen paikka. Syyspellavan jalostuksen eteen tehdään Ranskassa tällä hetkellä töitä, ja sen onnistuminen myös Suomen oloissa voisi ratkaista monia haasteista. Näistä toivottavasti kuullaan lisää seuraavien vuosien aikana.