Elokuussa 2021
Kesä 2021 on ollut poikkeuksellisen kuiva ja kuuma, hyvin sateisen toukokuun jälkeen. Tämän vuoden kuitupellavakokeilusta ei siksi voi vetää kovin kauaskantoisia johtopäätöksiä eri lajikkeiden soveltuvuudesta Suomen ilmastoon, mutta viljelyn tekniikoista kausi on antanut mahdollisuuden oppia.
Tässä vaiheessa on kertynyt sen verran kokemusta siitä mikä EI toimi sadonkorjuussa, että ajattelin erikseen siitä kirjoittaa tarinan.
Puolen hehtaarin kuitupellavalohkomme Kilpiän tilalla Lohjalla on ollut onnekas sateiden suhteen, joten tulossa oli joitain kuivempia kohtia lukuunottamatta erittäin hyvännäköistä, pituudeltaan 80-90 cm kasvustoa. Heinäkuun viimeisellä viikolla lämpösummat lähimmän sääaseman mukaan alkoivat näyttää sopivia lukuja, ja korsi oli aistinvaraisestikin valmistumassa. Lisäksi ennusteissa oli pitkä sadekausi, joten päätimme aloittaa korjuun hiukan aiemmin kuin etukäteen suunniteltu.
Sadonkorjuussa standardimenetelmä on nyhtö, jossa pellava vedetään juurineen maasta ja asetetaan siisteihin riveihin pellolle. Näin saadaan koko arvokas kuitu käyttöön juuresta lähtien. Aikanaan tämä on tehty käsin, nykyään tähän tarkoitukseen suunnitellulla nyhtökoneella. Niitä on Suomessakin ollut käytössä lukuisia silloin kun pellavabuumi täällä viimeksi on ollut 1990-luvulla.
Tämä siis oli talvella tehty suunnitelmamme:
- Plan A: hanki nyhtökone ennen sadonkorjuuta jos mahdollista
- Plan B: niitä lautasniittokoneella
- Plan C: käsin talkooporukalla
Käytännössä kävi näin:
Plan A – hanki nyhtökone
Suunnitelma perustui perässävedettävän venäläisen nyhtökoneen hankkimiseen; sellaisen olin paikantanut suhteellisen läheltä.
VIRHE 1: kiireisen kevään vuoksi jätin laitteeseen tarkemman tutustumisen heinäkuulle.
Omistaja oli kyllä koittanut varoitella että on huonossa kunnossa, mutta olin optimistinen. Kone on yksinkertaista mekaniikkaa mutta koska se oli ollut toimettomana 1990-luvulta saakka ja säilytetty taivasalla, se oli ruosteessa, hihnat ja laakerit luultavasti vaihdettava. Kun samalla kuuman kesän vuoksi korjuun ajankohta aikaistui parilla viikolla, laitteen kunnostaminen tässä aikaikkunassa osoittautui turhan vaativaksi operaatioksi.
Alkoi kuumeinen muiden vaihtoehtojen kartoitus erinäisiä vihjeitä seuraten – toistaiseksi kaikki ovat johtaneet samanlaisiin ulkona säilytettyihin kappaleisiin, ja yhtä lupaavaa pääsisin katsomaan vasta syys-lokakuun tienoilla koronatilanteen vuoksi. Näistä ehkä joku saataisiin ensi kaudeksi käyttöön, mutta nyt ei näyttänyt hyvältä.
Manner-Euroopasta sellaisen voisi myös käytettynä ostaa, mutta hintaa tulee rahteineen se verran etten vielä tässä vaiheessa ole siihen investointiin lähtenyt, olihan meillä monta hyvää varasuunnitelmaa korjuun suhteen joista joku varmasti onnistuisi.
Plan B – niitä lautasniittokoneella
Lukuisista lähteistä voi lukea että kuitupellavan korjuussa nyhdön lisäksi mahdollista on myös niitto, joten huolettomina lähdimme suunnittelemaan tätä vaihtoehtoa.
VIRHE 2: puutteellinen perehtyminen ohjeiden taustoihin / käytännön ohjeiden hankkiminen viisammilta ajoissa.
Sama lause ”nykyaikaiset lieriö- ja lautasniittokoneet soveltuvat kuitupellavan korjuuseen, mutta voimanottoakselin kierrosnopeuden täytyy olla riittävän suuri, ja ajonopeuden alhainen” löytyy monesta julkaisusta, ja sorminiittokoneen käytöstäkin oli kuulemma hyviä kokemuksia.
Kokeilimmekin ensimmäiseksi naapurin lautasniittokonetta, joka tyssähti ensimmäisten metrien jälkeen. Korret liukuivat terien välistä tai jumittuivat lautasiin, ja lopetimme kokeilun ennen kuin suurempaa vahinkoa laitteelle tapahtuisi. (Jotain osia sieltä ilmeisesti kuitenkin vääntyi, kuulin myöhemmin.)
Sorminiittokonetta ei löytynyt, mutta proxyna kokeiltiin Minieffeä (yllä kuvassa) – ei mitään tekoa. Jopa kokeiltiin pensasleikkuria ja viikatetta ihan kokeilemisen ilosta. Näistä kahdella viimeisellä niittoa pystyisi hyvällä tekniikalla tekemään, mutta turhan hidasta se olisi.
Mikä meni siis pieleen?
Kun nyt kaivaa tarkemmin noiden niitto-ohjeiden taustoja alkuperäisiin julkaisuihin saakka, selviää pian että puhutaan helposti ihan eri käyttötarkoituksista. Suomessa on tehty paljon tutkimusta erilaisista teknisistä sovellutuksista, ja näistä löytyy sitten monenlaista julkaisuja ja ohjeita, jotka ovat johtaneet harhaan.
Kun halutaan hyvää aivinakuitua tekstiilien tekoon, pellava korjataan optimaalisesti kelta-vihreällä tuleentumisasteella, lämpösumman ollessa 950-1000C. Tässä vaiheessa korsi on vielä sitkeää ja nahkeaa, ja nyhtö on paitsi paras vaihtoehto, myös käytännössä ainoa sellainen. Niitto kyllä onnistuu kun pellavan antaa kypsyä pidemmälle, mutta tällöin ei saada enää hienoa kuitua. (Jopa kevätniittoa on tehty teknisiin sovelluksiin, jolloin pitkät kuidut täysin hävinneet mutta sato helppo korjata.)
Niitto myös sotkee totaalisesti korret pellolle, mikä tekee jatkojalostuksen tekstiilikuiduksi mahdottomaksi / liian työlääksi.
Niin, ja kokeiltiin myös leikkuupuimuria, sillä tästä löytyi julkaisuja maailmalta. Puolalaiset olivat muokanneet puimuria mm vaihtamalla teriä jykevimpiin jollaiset Kilpiän Dominatorissa oli jo valmiina, Tsekeissä ja Kanadassakin oli hyviä kokemuksia, joten olimme varovaisen optimistisia. Kunnes viiden metrin jälkeen homma tyssäsi taas.
Tarkemmin näitä julkaisuja peratessa: Kanadassa puhutaan teknisistä käyttötarkoituksista ja siemenen korjuusta, puinti toimii hyvin kunhan korsi on kypsä ja kuiva. Puolassa ja Tsekissä olivat ensin kuivattaneet korren glyfosaatilla, jolloin leikkuu helpottuu.
Johtopäätös: myöskään leikkuupuimuri EI sovellu etenkään luomulaatuisen tekstiilikuidun korjuuseen.
Plan C: Käsin porukalla
Käsin pellavan nyhtö on perinteinen menetelmä, ja oikeastaan aika mukavaa puuhaa. Niittokonetta odotellessa päätin osan nostaa pellosta käsin.
Kolmen-neljän helteisen tunnin jälkeen oli ilo katsella suoria rivejä takanansa, vaikka tässä vaiheessa jo kädet ja reidet valittivat. Kunnes siirsi katseen vielä pystyssä vellovaan loppulohkoon, jonka nyhtäminen vaatisi arviolta vielä 300 työtuntia. Kylän mummot olisivat varmaan minua nopeampia, mutta ilman bussilastillista innokasta talkooväkeä tästä ei selvittäisi, eikä ole tietenkään mitenkään skaalautuva vaihtoehto.
Miten tästä eteenpäin?
Sateet saapuivat, mutta peli ei ole menetetty. Tätä kirjoittaessa on vielä on viikkoa aikaa hyvinkin korjata laadukasta kuitua, kunhan pellava ei lakoonnu.
Nyhtökoneiden metsästys jatkuu. Viime päivinä on kivien ja kantojen alta vielä muutama vaihtoehto ilmaantunut, joita parhaassa tapauksessa voisi saada käyttöön vielä tälle kaudelle.
Jos metsästys on tulokseton, nyhdän käsin vielä vähän lisää – toivottavasti muutaman kaverin kera – jotta saadaan prosessointikokeiluja varten hyvää raaka-ainetta kerättyä. Tuntityöläisiä kartoitettu avuksi; ihan koko peltoa ei ole aloittelevalla yrittäjällä ehkä rahkeita käsin teettää.
Loppu saa tuleentua kunnolla kypsäksi, jolloin voimme palata niittokoneen kanssa pellolle ja paalata kuitua muihin käyttötarkoituksiin.
Ja osa jätetään kenties pystyyn kevääseen saakka; mielenkiintoista nähdä omin silmin millaista tulosta tästä saadaan. Joidenkin tutkimusten mukaan tästä saatava kuitu voisi vielä joihinkin käyttötarkoituksiin soveltua, ja korjuumenetelmänä mielenkiintoinen. Palataan tähän vielä.
Lue osa 2: Vaikeuksien kautta voittoon
Lähteet:
Flax Council “Grower’s Guide” , https://flaxcouncil.ca/growing-flax/
Mankowski, Jerzy & Maksymiuk, Wojciech & Spychalski, Grzegorz & Kołodziej, Jacek & Kubacki, Andrzej & Kupka, Damian & Pudełko, Krzysztof. (2017). Research on New Technology of Fiber Flax Harvesting. Journal of Natural Fibers. 1-9. 10.1080/15440478.2017.1302390.