Kun heinäkuu oli kääntymässä elokuuksi, oli pienoista epätoivoa ilmassa. Sadonkorjuuyritykset erilaisilla tavoilla niittäen olivat epäonnistuneet, ja näytti siltä että edessä olisi käsinnyhtö ja mahdollisesti osan sadosta jättäminen peltoon.
Sitten yllättäen vielä yksi googletus erilaisella termillä tuotti tulosta, ja löysin randomkommentin vuodelta 2016 Agronetin keskustelupalstalta, ketjusta joka oli alunperin aivan eri aiheesta. Kirjoittajalla olisi kuulemma pellavannyhtökoneita useampikin! Jännityksellä tarkistin olisiko nimimerkki vielä aktiivinen, ja laitoin hänelle palvelun kautta viestiä – ja pian tuli vastaus: kyllä, koneet ovat olemassa ja kunnostettavissa!
Pari päivää myöhemmin koneet oli katsastettu, yksi niistä todettu parhaiten kunnostettavissa olevaksi ja muutenkin käteväksi peliksi. Myyjä lupasi laittaa käyttökuntoon, niin saataisiin heti tälle kaudelle käyttöön. Lisäksi tilalta löytyi kääntäjä, ja näistä kahdesta tehtiin kaupat. Laitteet ovat neuvostoteknologiaa 1990-luvulta, jolloin pellavanviljely viimeksi Suomessa nosti päätään.
Koneiden kunnostusta ja kuljetusta odotellessa kävin vielä käsin nyhtämässä varmuudeksi osaa sadosta, joka alkoi jo kovasti tuleentua elokuun alun helteissä.
Voi onnea kun koneet vihdoin saatiin paikalle! Pientä ropaamista vielä vaihdelaatikon öljyjen ja sopivien nivelakselien etsinnässä, mutta viimein vanha Volvo pääsi nyhtökonetta pyörittämään ja saatiin pellavaa irti pellosta. Pieni kone vaatii myös pienikokoisen ja -tehoisen traktorin voimansiirtoon, siksi tämä pikkupeli käytössä. Myös Holder-kiinteistötraktori osoittautui näppäräksi ja ergonomisemmaksi vaihtoehdoksi etukiinnityksen ansiosta – traktoria joutui peruuttelemaan. (Alunperin tämä kone on tarkoitettu pieneen venäläiseen malliin jossa on kääntyvä istuin- ja rattiosio)
Sitten alkoivatkin sopivasti sateet ja peltoliko pääsi vauhdilla liikkeelle. Kääntäjään ei ehditty tähän hätään saada tarvittavia osia, joten veljenpojan avustuksella kävimme käsin kääntämässä onneksi pientä peltoalaa. Samalla sai hyvää tuntumaa siihen miten eri lailla pellava oli kypsynyt eri puolilla peltoa. Kuivalla tasamaalla, jossa oli savisempia kohtia, se oli jo ylikypsän oloista, kun taas alamäessä tuleentumisaste oli huomattavasti alhaisempi ja likoaminenkin kesti kauemmin. Päädyimme pelastamaan osaa sadosta käsin ylös ylilion pelossa.
Sitten odottelemaan likoamisen valmistumista ja sopivaa poutasäätä, ja noin kaksi viikkoa nyhdöstä oli aika soitella naapurille joka oli luvannut tulla paalaamaan. En itse harmiksi ehtinyt alkuun paikalle, ja pellolla odottikin sitten surkea näky: yksi paali oli vaivoin saatu ulos, kun pellava oli sotkeentunut paalauskoneen akselin ympärille joka oli napsahtanut poikki. Voi surkeus!
Paalaus loppui siihen ja loput kerättiinkin sitten oman perheen ja veljenpojan avustuksella käsipelillä. Kaunista siitä ei tullut, mutta saatiinpa säiltä suojaan viimein ja kylmäilmakuivuriin jolla varmistetaan varastointikosteus <15%.
Toisella pellavalohkolla Ikaalisissa Wiljakan tilalla oli päästy kostean toukokuun vuoksi kylvämään vasta kesäkuun ensimmäisinä päivinä, joten nyhtökin ajoittui muutamaa viikkoa Kilpiää myöhemmäksi. Nyt oltiin jo roppakaupalla viisaampia, ja nyhtökonekin heti kättelyssä käytössä, joten korjuu meni jo sutjakkaammin. Kuivasta kesästä huolimatta pellava oli kasvanut upeaksi 80-90 senttiseksi kasvustoksi!
No, pientä sovittelua vaati kyllä täälläkin että löytyi oikea työntöakseli liittämään kone vanhaan Zetoriin, mutta onneksi niitä löytyi laaja valikoima kokeiltavaksi kylän kone-ekspertiltä.
Tällä pellolla päädyimme jättämään peltolion väliin ja paalamaan sadon heti kun se vain oli ehtinyt kuivahtaa. (Liko tehtäisiin sitten myöhemmin hanki- tai entsyymiliotuksella, tämä vielä päättämättä). Paalaus olikin sitten taas helpommin sanottu kuin tehty: nihkeä korsi ei tahtonut paalautua siisteille paaleille, mutta onneksi konerikoilta vältyttiin tällä kertaa, ja lopulta saatiin kolme paalia pullautettua ulos. Ensi kesäksi menee harkintaan pellavalle suunnitellun pyöröpaalaimen hankinta, siinä on hiukan erilainen rakenne jolla toivottavasti näiltä ongelmilta vältytään.
Vielä viimeinen kommellus oli edessä kun kuljetusyrittäjä jonka piti hakea paalit, tekikin oharit – jääköön nyt nimi mainitsematta, vaikka mieli tekisi varoittaa mokomasta lurjuksesta. Taattua palvelua saatiin kuitenkin heti seuraavalle päivälle Kosken Autokeskukselta, ja paalit turvaan kilpiäiläisten viereen. Kylmäilmakuivurilla pellavat on saatu hienosti varastokosteuteen, ja suomalaisen Farmcompin paalikosteusmittarilla (kuitupellavaversio Wile 25:stä) sitä edelleen seuraillaan.
Nyt on aika hengähtää ja suunnitella kuidun prosessointia. Niin ja pitää sadonkorjuujuhlat tietenkin!
