Pellonpiennarpäivä 19.7.

Tule ihastumaan kukkivaan pellavapeltoon, ja kuulemaan samalla kuitupellavan viljelystä ja prosessoinnista! 

 

Pellonpiennarpäivä 19.7. Kilpiän tilalla - ilmoittaudu alla

 

 

Heinäkuun lopulla pitäisi pellavan kukinnan olla parhaimmillaan, ja pellon väikkyä sinisenään kukinnoista. Kerromme pellon laidalla kokemuksia tältä ja viime vuodelta, sekä käymme vaihe vaiheelta läpi kuitupellavan viljelyä ja prosessointia kuiduksi.   

 

Puhutaan myös muista kuiduista joita voisi tuottaa omassa maassamme, sekä perusteilla olevasta Fibershed Finland -verkostosta, jonka tavoitteena lisätä paikallista tekstiilinvalmistusta kuiduista alkaen.

 

Tapahtumapaikkana Kilpiän luomutila Lohjan Pusulassa, jossa kuitupellavakokeilun lisäksi viljellään viljaa ja hedelmiä, sekä tehdään aktiivista tutkimusta mm maaperän hiilensidonnasta. 

 

Ohjelmasta vastaavat Leena Pesu ja Kilpiän tilan emäntä Iiris Mattila. 

 

 

Kukkivan pellavapellon lisäksi pääset päivän aikana tutustumaan aitan aarteisiin eli vanhoihin pellavankäsittelyvälineisiin. Halukkaille järjestyy mahdollisuus kokeilla laitteita viime kesän satoa loukutellen, lihdaten ja häkilöiden.

 

Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella viimeistään 12.7. Ilmoittauduttuasi saat tarkempia ohjeita paikasta ja ohjelmasta. 

 

Alustava ohjelma (tarkentuu kun näemme osallistujamäärän):

 

10:00 – 10:15  Tervetuloa – Kilpiän tilan esittely 

 

10:15 – 10:45 Kuitupellava kasvina: miten viljely onnistuu, miten toimii viljelykierrossa, asiaa myös mykorritsoista.

 

10:45 – 11:00 Kahvit pellon laidalla

 

11:00 – 11:40 Pellolta tuotteiksi: Mitä kaikkea pellavasta voi tehdä? Millaisia välineitä tarvitaan?  Entä kuituhamppu ja nokkonen?

 

11:40 – 12:00  Fibershed Finland -konseptin esittely

 

12:00 – 12:15  Pellavankäsittelydemo

 

Demon jälkeen tilaisuus päättyy, mutta halukkaat voivat jäädä vielä kokeilemaan laitteita itse pienryhmissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tietosuojaseloste: Käsittelemme henkilötietojasi ainoastaan tilaisuuteen liittyviä järjestelyjä varten.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *